Elämämme satumaassa

Milloin me Suomessa ryhdyimme puhumaan tarvikkeiden ja niiden laadun sijaan pelkästä rahasta? Milloin me Suomessa ryhdyimme uskomaan todellisuuden sijaan satuja? Milloin me Suomessa ryhdyimme elämään todellisuuden sijaan virtuaalimaailmassa? Käänne taisi tapahtua 1980-luvun nousukauden aikaan, jolloin taloususkonto otti tukevan niskalenkin kansamme kollektiivisesta sielusta. Siinä tehopesussa lastamme nimeltä Elämä on vuodatettu tomerasti likaveden mukana viemäriin.

Elämän elementtien arvottaminen rahaksi on johdattanut kaikki meidät Liisat ihmemaahan, jossa pian mikään ei ole totta. Tätä arvomaailmaa myötäillessään valtamedia tuudittaa meidät talousuneen tai poltattaa meillä talouspilveä, jottemme todellisuudesta enää tietäisi. Ei siihen sen suurempaa salaliittoa liity, sillä valtamedia kertoo meille sitä, mitä me itse haluamme kuulla, koska se menee meille parhaiten kaupaksi. Ja todellisuus on usein liian vastenmielistä kuultavaa, että suostuisimme siitä maksamaan. Maksamme mieluummin fantastisesta unelmasta, sellaisesta sadusta, jonka maailmaan voimme kaikki yhdessä heittäytyä. Me teemme sen itse.

Siitä huolimatta, tarkkailkaapa valtamediaa, ja nähkää se omin silmin: lähes kaikki, mitä se esittää mistä tahansa tuotteesta – aineellisesta tai aineettomasta – koskee myyntituottoja. Jopa suuri osa siitä, mitä media kertoo puoluepolitiikasta, kertoo myynnin tuloksesta eli kannatusluvuista, ja niin politiikan sisältö hautautuu sen seuraamiseen, kuinka hyvin kukakin itseään myy ja mitkä ovat itse kunkin myyntivaltit. Myös keskustelupalstat, vappupuheet ja blogit tursuavat vuoroin huolta, vuoroin ilakointia kannatusgallupien tuloksista.

Omat kokemukseni puoluegallupeista, joiden tuloksia repostellaan mediassa lööppi- ja etusivutasolla, ovat sellaiset, että markkinatutkimusten peräkaneettina, toisarvoisena aiheena on kyselty myös vastaajan puoluekantaa. Koska en koskaan vastaa markkinatutkimuksiin, en vastaa myöskään niihin kytkettyihin puoluegallupeihin vaikka äänestämässä käynkin – enkä ole ainoa, joten se siitä gallupien luotettavuudesta. Mutta siinä fiktiomaailmassa, jossa vallitsee gallupien satuilema totuus, media rakentelee vetäviä draamoja. Vieläpä ihan tosissaan, koska se myy. Parin promillen heilahduksesta, joka ei tosiasiassa merkitse puoluekentässä yhtään mitään, sävelletään huikeita ihmiskohtaloita, triumfeja tai tragedioita. Satumaailmassa, josta on tullut tosi, koska se myy.

Arvaan, että moni esittää nyt, että puolueiden menekki vastaa niiden harjoittamaa politiikkaa. Ajatus pitää sisällään oletuksen, että olisi olemassa yksi oikeanlainen politiikka, ja mitä lähemmäs puolue sitä yltää, sitä paremmin se myy. Moni väittää myös, että myyntiluvut ja -tuotot kuvaisivat suoraan tuotteiden ja hyödykkeiden laatua.

Raha on numeroilla esitettävä tarina, jonka näennäisen täsmällisyytensä vuoksi oletetaan kuvaavan jotain todellista. Mutta raha on pelkkä vaihdon väline eikä itsessään yhtään mitään – niin uskottavalta se päällisin puolin vaikuttaa, että on siksi omiaan herättämään luottamusta. Rahan vaihtoarvon määrittelevät ihmiset, jotka häivytetään kulisseihin kutsumalla heitä markkinavoimiksi. Markkinat taas luonnehditaan jo arkipuheissakin luonnonvoiman kaltaiseksi tai jumalalliseksi ja niihin kytketään myös inhimillisiä ominaisuuksia: milloin ne reagoivat, milloin ne ottavat hyvillään vastaan, milloin hermostuvat.

Siinä mielessä kuvaus täsmää, että henkilöt, jotka markkinoita ohjailevat, saattavat kyllä reagoida, olla hyvillään tai hermostua. Mutta nämä ihmiset eivät ole jumalia eivätkä maanjäristyksiä, joille ei kukaan mahda mitään. He muodostavat talouseliitin, jonka etujen mukaista on, että elämme edelleen unessa ja poltamme sen meille salakuljettamaa pilveä, koska sitä ei kiinnosta todellisuuteen tuotettavat tarvikkeet itsessään, vaan pelkästään niistä tienattavat voitot.

****

Mihin katosi uutisointi tuotteiden ja politiikan sisällöstä ja laadusta, sellainen, joka olisi riippumatonta viestimen myyntituloksista? Mihin katosi media, joka ei muuttaisi toimintansa kurssia myyntilukujensa perusteella?

Ja viimein: mihin katosi totuus, joka ei ole yhtään sen todempi, mitä paremmin se menee kaupaksi?


PS. tämä teksti on julkaistu myös täällä