Kuinka selätin selkävaivat

Tässä kirjoituksessa paljastan, miten selätin krooniset selkävaivat, ja siksi suosittelen tämän lukemista niille, joita selät riivaavat. Siis kutakuinkin kaikille.

Olen ollut käytännöllisesti katsoen koko ikäni istumatyöntekijä, mikä asettaa selän ankaralle koetukselle, koska käsitykseni mukaan istuminen on ihmiskeholle täysin vieras asento. Olen nähnyt kaltaisteni lyyhistyvän selkäkipujen vuoksi ja jopa invalidisoituneen iäksi.

Minullakin oli parin vuosikymmenen ajan jatkuvia vaikeuksia selkäni kanssa, ja hoidin ongelmaa virallisilla ja vähemmän virallisilla menetelmillä. Kävin läpi työterveyden fysioterapiat, naprapaatit, kiropraktikot ja osteopaatit sekä omatoimiset jumppaliikkeet. Jatkuva istuminen rasitti etenkin ristiselkää niin, että varsinkin yöt olivat yhtä tuskaa, ja niskan jumiutumiset tekivät elämästä ajoittain helvettiä.

Viitisen vuotta sitten työhönsä esimerkillisesti omistautunut osteopaatti teki omalle liiketoiminnalleen hallaa neuvomalla minulle yksinkertaisen keinon selkäongelmieni ratkaisemiseksi. Aloin toteuttaa sitä tunnollisesti, ja siitedes sain sanoa hyvästit selkäkivuille, mistä olen selänhoitajalleni ikuisesti kiitollinen. Koin tapahtuneen lähes ihmeparantumisena – niin yksinkertaisesta asiasta oli lopulta kyse.

Pohdin moneen kertaan tuon verrattoman osteopaatin toimintaa: hän menetti asiakkaansa tekemällä juuri sen, mitä hänen pitikin. Kun laajensin tuota ajatusta, mieleeni juolahti, moniko ammatikseen selkävaivoja helpottava, tai missä tahansa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvässä ammatissa toimiva tekisi samoin. Pessimistinä arvioin että varsin harva. Kyse kun on elinkeinosta.

Kysymys mahdollisesta paranoidisuudestaan huolimatta kuuluu: pitkitetäänkö vaivojamme ja esitetäänkö meille terveydellisiä uhkakuvia, jotta terveydenhoitobisnes tuottaisi? Tuo kysymys herää helposti, kun seuraa nykyistä terveydenhoitoalan yksityistämisvimmaa. Jatkokysymys: kenen intresseissä on heikentää julkisen terveydenhoidon toimintatehoa? Koska julkisen terveydenhoidon tarkoitus on kansalaisten terveydenhoito, yksityisen liiketoiminnan tarkoitus taas on tuottaa voittoa yrityksen omistajille, on vastaus kysymykseen ilmeinen: liikemiesten, joiden etu on ohjata terveydenhoitoa omien yhtiöittensä syliin.

Lisäkysymys: miksi liikemiesten voitontavoittelu on valtiovallan erityisessä suojeluksessa, ja miksi valtiovalta suosii yleisesti kaupankäyntiä varsinaisen tuotannon kustannuksella, oli tuotanto sitten terveydenhoitoa tai kännyköitä? Tarkennan ajatusta: mistä johtuu, että kaupankäynti näkyy muuttuneen tärkeämmäksi kuin se tuote, josta kauppaa käydään? Toisinaan vaikuttaa siltä kuin itse kauppaa pidettäisiin jonkinlaisena alkutuotantona. Mutta kauppaa ei ole olemassa ilman mitään kaupattavaa tuotetta – siitä huolimatta, että kaupankäyntiä voikin pitää palvelutuotantona ja sinänsä välttämättömänä.

Mistä johtuu yhteiskunnan paukkujen siirtäminen tuotannosta kauppaan? Ilmiötä voisi kansankielellä kutsua vaikka perse edellä puuhun kiipeämiseksi. Ensin perustetaan kauppa ja sitten mietitään mitä myytäisiin – jos sittenkään.

En tiedä, kuinka erityinen tämä ilmiö on juuri Suomessa, mutta oletan ettemme ole ainoita, jotka tekevät kauppaa kaupalla. Käsitykseni mukaan kaupankäynnin arvo maailmanlaajuisesti noteerataan vähintään kymmenkertaiseksi verrattuna reaalisen tuotannon arvoon, joten tilanne on täysin nurinkurinen. Tuota kymmenen suhde yhteen -lukemaa kutsutaan myös rahatalouden suhteeksi reaalitalouteen.

Viimeinen kysymykseni kuuluu: mihin olemme matkalla, kun fiktiiviset arvot ovat selättämässä reaaliset arvot?

Ja mitä selättämiseen tulee, selkäkivun sain hallintaan seuraavalla tavalla – ainakin omassa tapauksessani, jonka oletan todella yleiseksi varsinkin istumatyöläisillä: istun tuolilla jalat harallaan, annan kätteni roikkua jalkojen välistä kohti lattiaa ja annan yksinkertaisesti painovoiman toimia viiden minuutin ajan. Tämä on hyvä tehdä heti aamulla, kun selkä on jäykkänä, ennen kuin olen syönyt mitään. Tärkeintä on rentous, en siis työnnä käsiäni alaspäin, vaan annan niiden laskeutua itsestään lattiaa kohti. Viiden minuutin aikana selkäni on pelkän painovoiman avulla antanut periksi vähintään kymmenen sentin verran.  Sen jälkeen nousen varovasti äkillistä liikettä varoen. Viisi minuuttia on osoittautunut sopivaksi: vähempi ei ihan riitä, pidemmästä ei enää ole hyötyä.

Alun perin selkäkivut hellittivät jo parissa-kolmessa päivässä. Joskus kun sairaana ollessani olen jättänyt roikkumisen väliin moneksi päiväksi, olen huomannut, että selkäkivut vähitellen palaavat. Mutta aloitettuani tämän simppelin aamuharjoitteen taas uudestaan, kipu on taas hellittänyt pian.

Viiden minuutin päivittäinen liike on todella pieni hinta siitä helvetistä pääsemisestä, minkä jatkuva selkäkipu tuottaa. Siksi suosittelen tämän kokeilua kaikille, jotka tunnistavat vastaavat oireet, mutta itse varoisin aloittamasta selän ollessa tulehduksen tai krampin vallassa.

Julkaistu myös täällä, jonne toivon kommentit.

Janne Kuusen blogit

Aiemmat blogitekstini kommentteineen näkyvät täällä.  Julkaisen blogiani tämän blogspotin rinnallaUS/Puheenvuorossa, toivon kommentit ensisijaisesti sinne.

Janne Kuusi

Niinistö keskittyy taudin oireisiin

Uudenvuodenpuheessaan presidentti Niinistö keskittyi jo aiemmin tutuksi tulleisiin aiheisiin – suomalaisten omaneduntavoittelun ja ahneuden torjumiseen. Puheeseensa sisältynyttä ristiriitaa hän ei kaiketi ymmärtänyt, kuten tuskin valtaosa suomalaisistakaan, joiden arkeen keskinäinen kilpailu ja globaalin kilpailukyvyn kohentaminen on hivuttautunut itsestään selväksi kivijalaksi elämälle. Se, että aikamme valtionuskontoa, taloutta yritetään näin risteyttää vanhaan yhtenäiskristilliseen arvoperinteeseen, on kuin öljyn ja veden epätoivoista yhdistämistä.

Itsekkyyteen, ahneuteen ja kansalaisten oikeudentunnon epäkohtiin puuttuminen on tietysti sinällään suotavaa ja myönteistä, mutta huomionarvoista on, että Niinistö puhuu kansallisesta yhtenäisyydestä aikana, joka toisilla äänihuulillaan huutaa yksilöllisiä vapauksia, taloudellista kilpailua ja yhteiskunnan sääntelyn ja huolenpidon purkamista.

Taloudellisen kilpailukyvyn eräs tärkeä edellytys on itsekkyys, josta on vain kukonaskel ahneuteen, mikä on taloususkonnon oloissa monelle vaikea myöntää – etenkin talouden toimijoiden taholta. Kaiketi siksi Niinistönkin agenda keskittyy taudin sijasta oireisiin, joiden näennäinen laastarointi on ikävä kyllä hyvästä tahdosta huolimatta omiaan pahentamaan itse tautia.

Niin kauan kun lähes puhtaaksi talouspolitiikaksi muuttuneen yhteiskuntaelämän perusteisiin ei kajota, oireet vain pahenevat. Teholannoittamalla samanaikaisesti ahneuden ja itsekkyyden maaperää on niiden kitkeminen toivotonta. Samaan hengenvetoon, kun kansakuntaa kehotetaan säästäväisyyteen, siihen vedotaan, jotta se työllisyyden nimissä kuluttaisi mahdollisimman runsaskätisesti. Samaan hengenvetoon kun meille kerrotaan rahan puutteen rajoittavan vanhustemme ja vauvojemme vaippojen vaihtamista, lastemme kouluttamista, terveytemme hoitamista ja kansamme sivistämistä, unohdetaan että kaikki nuo tehtävät tekevät ihmiset, eivät eurot. Raha on pelkkä mittayksikkö – eurot eivät tee mitään, eivät ole sinällään mitään. Illuusion onnesta eurot saattavat joillekin tuoda, eivät kuitenkaan onnea, rakkautta, viisautta ja kyvykkyyttä.

Niinistö on sellaisessa asemassa, että hänen olettaisi voivan puhua rahan valtaamasta yhteiskunnastamme ja kansallisessa psyykestämme oikeilla nimillä. Mutta vaikka hänellä olisi jonkinlainen ymmärrys talouden uskonnonomaisesta asemasta Suomessa, presidentin lienee oma viitekehyksensä huomioon ottaen mahdotonta hylätä kaikki se talouteen kytketty usko, joka meidän on nyt jo vuosikymmeniä kerrottu johtavan taivaan porteille.
 
kommentoi mieluiten täällä