maanantai 11. helmikuuta 2013

Älä usko otsikoihin



Sunnuntain Hesari otsikoi raflaavasti: Liittyykö Aspergerin oireyhtymä koulusurmiin? Artikkeli sinällään on kohtalaisen asiallinen, siinä pyritään välttämään asperger-syndroomaisten suoraa kytkentää koulusurmiin, eikä juttu muutenkaan ole yhtään otsikkonsa mukainen: artikkeli käsittelee enimmältään koulusurma-uhkaajia, eikä koulusurmaajia. Otsikko on siis harhaanjohtava, koska nämä ovat täysin eri asioita, ja tässäkin tapauksessa kysymysmerkkiä käytetään keinona maalata musta valhe valkoiseksi. Myyvän ja lukijoita houkuttelevan otsikoinnin ja ingressitekstin myötä Hesari on tehnyt karhunpalveluksen paitsi  ilmeisesti jutun kirjoittaneelle toimittajalle, myös ennen kaikkea asperger-syndroomadiagnostisoiduille. Oletan, tai ainakin toivon, että toimittaja itse olisi otsikoinut juttunsa toisin kuin nyt on täysin vastuuttomasti tehty. Pahimmillaan tuo jutun näyttävä lanseeraus voi johtaa koulukiusaamiseen ja syrjintään lietsoessaan aiheetonta pelkoa lukijoihinsa.

Asperger-artikkelin suomalaisosuus pohjautuu tutkimukselle, jossa on käsitelty 77 koulu-uhkaajaa, ja heistä kahdeksan on todettu aspergereiksi. Mainitsematta jätetään se, että nämä 77 ovat mainitussa tutkimuksessa jo lähtökohtaisesti psykiatriseen tutkintaan ohjattuja, ja heidän lisäkseen on huomattava määrä muita kouluammuntauhkailijaa. Nämä huomioon ottamatta saadaan aikaan tuo ”huolestuttava” 10%.

Hesarin artikkeli (tai oikeammin otsikointi) kirvoittikin kipakoita kommentteja HS:n verkkosivuille, eikä ihme: maito on jo kaatunut, kun mielikuvat otsikoinnin perusteella linkittävät aspergerit koulusurmaajiin. Artikkeli viittaa, mutta ei kerro enempää tutkimuksista, joissa väkivallan ja aspergerin yhteydet ovat minimaaliset. Näillä saattaa olla mielikuvia ja suuria suunnitelmia erinäisistä asioista, mutta väkivalta ja vastaava fyysinen aktiivisuus on heille yleensä vierasta.

Asperger-syndroomaiset eivät kuulu valtavirtaan eivätkä sopeudu konsensukseen, mitä tietysti pidetään yhtenäishakuisessa kulttuurissamme ongelmana (tai ”haasteena” kuten bisneskielellä kaiketi tulisi ilmaista). Hesarin artikkeli ja varsinkin sen lanseeraus on linjassa tämän yhtenäisajattelun kanssa siinä missä toisinajattelun vähättely, jota valtamedia harjoittaa aktiivisesti, seurauksista piittaamatta.

Olen tuntenut lukuisia erikoisia henkilöitä, joista joillekin on diagnosoitu asperger, joillekin ei (varsinkin entisaikaan, kun diagnoosia ei edes ollut olemassa). Aiemmin heistä useimpia kuvattiin persoonallisiksi tai omituisiksi, ja he solahtivat arkipäivään aivan luontevasti. Heitä on välillä suorastaan ikävä, vaikka osa heistä olikin vastenmielisiä. Mutta nykyisten ”haasteiden” aikana ei persoonallisuuksia enää haluta kansan pariin, vaan heidät pyritään eristämään kaikenlaisella lokeroinnilla, joista asperger on hyvä esimerkki.

Mutta miksi? Rahan takia, tietysti. Päätelkää itse millä tavoin.

PS. Olen keskustellut paljon viime aikoina siitä, miten asiallisinakin pidetyt viestimet lähestyvät kannibaalilehdistön menettelytapoja, ja on uumoiltu että Hesarikin näyttää kymmenen vuoden kuluttua nykyiseltä Ilta-Sanomilta. Kirjoitan muuten tätä tänne omaan blogiini, koska Hesari on bannannut kommentointimahdollisuuteni, omien sanojensa mukaan teknisistä syistä, vaikka siitä maksankin, ja harvoinpa Hesari kommenttipalstoillaan muutenkaan julkaisee itseään kritisoivia viestejä.

PS2. Olen julkaissut tekstin myös täällä.