Nyt kun puolueet käyvät huutokauppaa siitä, mikä niistä leikkaa eniten, ja valtamedia tivaa puolueilta leikkauksista itsestäänselvyytenä, on hyvä palauttaa mieleen se julkisesti ylistetty tapa, jolla 1990-luvun lama ”selätettiin”.
Tuolloin Suomen talous oli sössitty oikein perusteellisesti: rahamarkkinat oli avattu hallitsemattomasti, ja pankit tyrkyttivät lainaa kenelle tahansa – tarkoituksella ei ollut mitään väliä. Seuraukset tunnemme hyvin, mutta ei nähtävästi tarpeeksi, koska samoja ratkaisuja ollaan ajamassa nytkin, kun 00-luvun nousukaudella poliitikot eivät kannatuksensa säilyttääkseen malttaneet uudistaa rakenteita edes siten, että tyhjät olisi otettu pois. Päinvastoin.
Kun 1990-luvun lamassa pankkijärjestelmän pelastamiseksi ja siinä sivussa wahlroosien rikastuttamiseksi köyhiltä ja keskituloisilta leikattiin – joiltain vietiin tuhkatkin pesästä – seuraukset olivat tuhoisat. Ottakaamme esimerkiksi mielenterveyspalveluiden leikkaus: kun samaan aikaan pienyhtiöitä tuhottiin järjestelmällisesti ja lainarahoilla hankittua omaisuutta pakkomyytiin pilkkahinnalla niille, joilla oli varaa maksaa, oli seurauksena mittaamaton määrä kärsimystä varsinkin kaikkensa menettäneen, valtavan kansalaisjoukon keskelle. Itsemurhia tehtiin ahkeraan tahtiin, alkoholismi, työttömyys, perheiden hajoamiset ja erityisesti mielenterveyden romahtamiset olivat enemmän arkipäivää kuin ilmeisesti koko Suomen historian aikana – paitsi niille, jotka hyötyivät tilanteesta. Apua ei saatu mistään kun apu oli leikattu, mikä jälleentuotti maahan valtavan mielenterveysongelman, josta voi hyvin käyttää ilmaisua kansantauti.
Se maksoi, ja paljon maksoikin – jälkikäteen. Lukuja on mahdoton määritellä, mutta voi arvioida että hinta mielenterveyspalvelujen leikkauksista oli kymmenkertainen, puhumattakaan muista ”koroista”: mittaamattomasta inhimillisestä kärsimyksestä.
1990-luvulla otettiin siis käytännössä lainaa, jolla oli järkyttävän suuri korko rahassa, ja lisäksi vielä sitäkin isompi korko rahaa tärkeämmässä valuutassa: ihmisten hyvinvoinnissa. Mielenterveyden leikkaukset on vain yksi esimerkki siitä giganttikorkoisesta lainasta, joka tuolloin leikkaamalla faktisesti otettiin. Ja lainaa maksetaan edelleen, monin tavoin.
Nyt ollaan hiukan vastaavassa tilanteessa kuin 1990-luvun alussa. Erona on se, että tällä hetkellä rahalainaa saa nollakorolla, jopa miinuskorolla, tuolloin ei.
Valtionvelkaamme pyritään julkisuudessa esittämään samanlaiseksi lainaksi, kuin vaikka kotitalouslainat, mitä se ei ole. Lisäksi ei vaivauduta edes mainitsemaan että kansallisomaisuutemme on merkittävästi suurempi kuin lainan määrä.
Miksi sitten on niin muodikasta mainostaa leikkauslistoja näissä vaaleissa, kun kaikki järkevä ajattelu, useat taloustieteilijät ja varsinkin historian karmeat kokemukset huutavat aivan päinvastaista: taantumassa on elvytettävä, nousukaudella leikattava, tai järkeistettävä ja karsittava byrokratiaa? Kaikkien maailmalta ja omasta maastamme saatujen kokemusten mukaan leikkaukset – varsinkin kun ne suoritetaan suomalaiskansalliseen tapaan mekaanisesti, käyttämättä tervettä järkeä – lisäävät työttömyyttä ja pitkittävät taantumaa. Lainaa olisi saatavilla nyt nollakorolla, mutta sitä kavahdetaan, koska numerot näyttävät pahoilta. Näyttävät. Ja siksi valitaan mieluummin se kaikkein korkeakorkoisin laina, joka ei näytäniin pahalta.
Vastaus leikkausintoon löytyy nähdäkseni siitä tosiasiasta, että tietty joukko hyötyi 1990-luvun lamasta, jotkut aivan valtavasti. Viimeksi mainittuja valtamedia on nostanut jopa kansakunnan kaapin päälle mainitsematta mitenkään, kenen ja minkä kustannuksella nuo rikkaudet tuolloin tehtiin. Ja tuon tietyn joukon takana seisoo tietty poliittinen suunta. Ja tuon tietyn poliittisen suunnan takana seisoo valtamedia, koska sillä on oma lehmä ojassa. Ja valtamedia näyttää suuntaa kansalaisille niin, että sen viestinnän mukaan syntyvät ”yleiset totuudet”, ne, joita toistellaan coctailpartyista taksien kautta essonbaareihin.
Noidankehä on näin ollen täydellinen. Melkein, sillä eivät nuo ”tietyt” silti niin helpolla pääse. Vaikka valtamedia esittää yleisölleen tarkoitusperäisesti rajaamaansa tietoa, suuri osa kansalaisista kykenee vielä ajattelemaan omilla aivoillaan, myös vastavirtaan.
Pian pidetään eduskuntavaalit, jossa omilla aivoillaan ajatteleva kansanosa toivottavasti kertoisi mahdollisimman laajasti ajattelustaan, eikä juoksisi toisen kansanosan tapaan maksetun näkyvyyden (sisältää myös valtamedian uutisoinnin) ja ”yleisten totuuksien” perässä äänestyskoppiin.
Tai jäisi kotiin nukkumaan, kun muutos näyttää ylivoimaiselta.
Kirjoitus on julkaistu myös täällä.
