Dokumentintekoa (melkein) sadan vuoden takaa

Kerronpa median nyt ”kohuksi” nostattamaa dokumentintekoa vastaavan muistorikkaan tarinan nuoruusajoiltani, lähes sadan vuoden takaa – 1983-vuodelta, jolloin työskentelin nuorena toimittajana Ylen dokumenttitoimituksessa.

Kyseessä oli Helsingin Kaupunginteatterin ohjaajanimityskalabaliikki, kuumaksi noussut aihe, jota lööpit olivat tuutanneet lähes viikon ajan: Kalle Holmbergia ei haluttu nimittää ohjaajaksi HKT:iin perusteena ammattitaidottomuus (!). Teimme asiasta puolituntisen pikadokumentin, jossa tietysti asianosaisia haastateltiin – Holmbergia lukuun ottamatta. Avainasemassa olivat Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskivi ja HKT:n hallituksen kokoomusedustaja, kansanedustaja Ritva Laurila.

Vaikka itse sanonkin, dokumentista tuli varsin hyvä, siihen uhratut puuttumaan jääneet yöunet kannattivat – teimme elokuvaa viikon ajan yötä päivää. Varsinkin iltapäivälehdet olivat tulevasta dokumentista erityisen kiinnostuneita, ja jouduimme käyttämään kosolti kallista työaikaamme niiden kanssa raportoidessamme missä nyt mennään. Ja sanomisiamme painettiin seuraavien päivien otsikoihin.

Intohimoja herätti nimenomaan se, että asia oli läpeensä poliittinen: Ilaskivi oli vannonut Holmbergille itselleen, että Helsingiltä tämä saisi töitä vain hänen kuolleen ruumiinsa yli. Hänen takanaan oli teatterin hallituksen niukka enemmistö. Oli jokseenkin helppoa ja luontevaa asettua Holmbergin nimityksen tueksi kun viikon varrella kävi ilmi, mitä peliä kulisseissa pelattiin. 

Ilaskivi odotutti kuvausryhmäämme tuntikausia ja otti lopulta meidät vastaan tiuskien ja haukkuen meitä ties mistä. Kun klaffi pamahti, hän vaipui tyypilliseen lammasmaiseen rooliinsa ja kuvattaessa kiersi poliitikon tavoin itse asiaa kuin kolea kissa – kunnes kamera sammutettiin ja hän lähes heitti meidät ärtyneenä ulos.

Laurila puolestaan mokasi totaalisesti kun häneltä tivattiin tietoja Holmbergin ammattitaidosta tai -taidottomuudesta. Hän ei tuntenut asiaa lähes yhtään ja mieleenpainuvimmaksi Holmbergin työksi hän esitti Kiven Seitsemän veljestä Turun Kaupunginteatterissa, joskin korosti, että saavutus oli pelkästään tekstin ansiota. Tässä vaiheessa on myönnettävä että nuori elokuvantekijä ei kyennyt hillitsemään itseään vaan leikkasi lausunnon perään otteen taltioidusta esityksestä, jossa ei sanottu sanaakaan, mutta yleisö hurrasi vimmatusti näyttämötapahtumille.

Myös muut Holmbergin nimitystä vastustaneet teatterin hallituksen jäsenet eivät tunteneet lainkaan faktoja.

Leikkaus meni todella täpärälle, ja Laurila vaati saada nähdä omasta ja Ilaskiven puolesta jutun etukäteen. Painostuksen tuloksena emme keksineet muuta kuin istuttaa kansanedustarouva Tv-1:n neuvotteluhuoneeseen, jonka monitoreihin ajettiin leikattavaa videonauhaa – sitä kelattiin edes takaisin ja viimeisteltiin aivan loppuhetkille asti ja ylikin. Lähetys oli pian jo alkamassa ja Laurila vaati vastaan tulleet omat mokaansa leikattavaksi. Editointihuoneeseen hän ei onneksi päässyt, mutta puhelin soi ahkerasti – Ilaskivi oli näet määrännyt Yleisradion pääjohtaja Kiurun tottelemaan Laurilaa ja leikkauttamaan tämän määräämät kohdat pois. Kiuru soitti tuottajallemme Pekka Holopaiselle, joka välitti tiedon sanomalla minulle, että tehkää juttu kuten parhaaksi näette, hän vastaa seurauksista sitten mahdollisessa rosiksessa. Hyvä, hän järjesti työrauhan – vihdoin viimein.

Lopputekstejä ajettiin sisään ja ohjelma oli juuri alkamassa. Kuvaussihteeri soitti Tuttelille kuuluttamoon, ja käski tätä keksimään puhuttavaa pariksi minuutiksi, kunnes saimme viimeisetkin tekstit paikalleen. Editointinauhuri kytkettiin suoraan lähetyskeskukseen ja nauhaa alettiin kelata alkuun, jolloin työryhmä päätti katsella neuvotteluhuoneessa, mitä tulikaan tehtyä.

Rouva Laurilan raivoisa olemus vastaanotti minut, ja hän kävi kimppuuni vaatimalla edelleen omien mokiensa poistoa. Viittasin ohjelmaa lähettävänä monitorin, jossa Tutteli kuulutti jo. Laurila ei hellittänyt. Monta vuorokautta valvoneena en piitannut enää hyvästä kasvatuksestani vaan ehdotin rouvalle, että voin toki mennä lähetyskeskukseen ja ajaa kuvaruutuun pelkkää mustaa hänen haastattelunsa ajan, mutta kun lehdet soittelevat, en mitenkään aio salata, mitä tuon mustan aikana tapahtui. Laurila tajusi vähitellen tilanteen, kun ohjelma jo pääsi alkuun. ”Tilatkaa taksi. Minä lähden eduskuntaan!” Hän häipyi ovet paukkuen.

Seurauksia ei tullut – meille. Seuraavan aamun lööpeissä Ilaskivi selitti että dokumentin tuomien ”uusia tietojen” valossa hän on tullut toisiin ajatuksiin. Holmberg nimitettiin Helsingin Kaupunginteatteriin.

Niin että osattiin sitä rähinöidä entisajan politiikassakin, mitä dokkareihin ja kokoomukseen tulee.

Mukana "Levottomat palat"-ohjelmaa tekemässä olivat Holopaisen ja itseni lisäksi ainakin Marjaana Mykkänen, Paula Lehdistö, Pertti Klemola, Timo-Erkki Heino ja muutama muu, joilta pyydän tuhannesti anteeksi muistamattomuuttani. Lähes sata vuotta on sentään pitkä aika 

Tämä kirjoitus on julkaistu myös täällä.