Mikä ihmeen populismi?

Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) on tehnyt tutkimuksen aiheenaan populismi. Yksityiskohdat voi jokainen tsekata ilinkistä mutta pääsanoma hahmottuu siitä selkeänä: nykyhallinnon kritiikki on populismia, poliittisen ja taloudellisen eliitin toiminnan arvostelu on populismia, maahanmuuttopolitiikan kritiikki on populismia, globalisaatiokritiikki on populismia, taloudellisen eriarvoisuuden vastustaminen on populismia, EU-kritiikki on populismia, yhteisvaluutan arvostelu on populismia jne jne.

Yksi kuvaava detalji: ”Puoluekannoittain tarkasteltuna populismi puhuttelee etenkin perussuomalaisia äänestäviä, mutta vähemmän kokoomusta äänestäviä. SDP:tä, vasemmistoliittoa ja vihreitä äänestävät ovat keskimääräistä taipuvaisempia egalitaristiseen populismiin”

Summa summarum: lähes kaikki, mikä on vastoin tutkimuksen teettäjän kapeaa ja oikeistolaista maailmankuvaa, leimataan tutkimuksessa populismiksi.

Tutkimus jakaa populisminsa nationalistiseen ja ”egalitaristiseen” alaosastoon. Nationalistisella tarkoitetaan kansallismielisiä, siis mm. maahanmuuttoon mutta myös globalisaatioon ja EU:iin kriittisesti suhtautuvia, egalitaristisella taas yhteiskunnallista tasa-arvoa ajavia. Tutkimus antaa ymmärtää, että nähtävästi valtaosa kansasta kannattaa populistisia ”ääriliikkeitä”, mikäli kyselyn mutkat suoristavista ja tarkoitushakuisista kysymyksenasetteluista jotain on tulkittavissa. No, toki tutkimuksessa hienoviritteisempiäkin tulkintoja löytyy, mutta pääsanoma on selkeä: me (EVA ja kaltaisensa) olemme yhteiskuntaa rakentava ainesosa ja te, valtaosa suomalaisista, tyhmiä ajopuita, joita kaikenlaiset helppoheikit ohjailevat mennen tullen. Itse kutsuisin tuota asennetta elitistiseksi, ellei sana ”eliittikin” olisi sortumaisillaan pahis-terminologiaan.

Populismi on viime aikoina liittynyt seuraan, jossa yhdellä sanalla tai käsitteellä halutaan ilmaista hyvä tai paha, ja typerimmillään asiat henkilöidään hyviksiksi ja pahiksiksi – kunnon James Bond -leffojen tapaan. Muita vastaavia halki-poikki-pinoon -ilmaisuja ovat mm. vapaus, demokratia ja totuus, kaikki erittäin suhteellisia käsitteitä, mutta ne on valjastettu kuvaamaan nykymaailmassa kaikkea mahdollista hyvää. Sitten on tietysti kaikenlaisia pahiksia, kuten Trump, Putin, Al-Assad tai vaikka ISIS, Al-Quaida jne, joiden niskaan on helppo sälyttää maailman pahuus – ja kuitata kaikki ongelmat sillä tavalla suit sait. Lisäksi on tätä orwellilaista newspeakia, jonka tarkoitus on lieventää, kääntää päinvastaiseksi tai hämärtää itse asian sisältö: on "haastetta", "egalitarismia", "kilpalukykyä", "valinnanvapautta", työttömien ”aktivointia”, "yhteistoiminta"neuvotteluja ja palkkojen "tarkistuksia" yms hömppää.

Koska olen parantumaton mediakriitikko, sälytän yksinkertaistavan populismin (!!) synnin median niskaan silläkin uhalla, että median kritisointi koetaan nykyään kerettiläiseksi ja vanhanaikaiseksi populismiksi (!!)  – ainakin median useimpien toimijoiden mielestä. En toki vaikkapa ISISin pahuutta kiistä, mutta jopa senkin toiminnalla on syynsä, joka ei mediaa kiinnosta pätkääkään, koska sitä kiinnostaa vain tulipalo, ei palontorjunta, joka on tylsää ja kallista. Villisti roihuava tulipalo sen sijaan on jännää ja ennen kaikkea se on näyttävää ja siksi se myy. Pahoittelen taipumustani liekehtivien vertauskuvien käyttöön, mutta jatkanpa silti populistisella polullani: medialle on paljon tuottoisampaa antaa talon palaa, jopa sytyttää se itse, kuin ehkäistä paloa tai edes tunnistaa sen syttymissyytä.

Kaiken kaikkiaan tässä tarinoiden (viis siitä onko niillä totuuspohjaa) kyllästämässä maailmassa EVAn tuore tutkimus rakentaa osaltaan suurta yhteistä satuamme, ehyttä, kokonaista ja särötöntä maailmankuvaa, ja edellyttää meidän kaikkien riemurinnoin yhtyvän siihen, koska se on tie, totuus ja elämä. Ellei populismi-termi olisi kärsinyt täydellistä inflaatiota, nimittäisin tuota elitististä (!) tutkimusta populismiksi. 

KIrjoitus on julkaistu myös täällä

1984 meni jo

Jos vuonna 1984 olisi nähty torstain aamu-tv:n kaltainen haastattelu, jossa käsiteltiin kasvojentunnistusta markkinoinnin kohdentamistarkoituksessa, tuskin kukaan olisi uskonut silmiään ja korviaan. Varsinkin kun asiasta keskusteltiin tänä aamuna kuin näkkileivästä, itsestään selvänä ja luonnollisena ilmiönä – kansalaisen intimiteettisuojaa vain kevyesti sivuten. Sitä tietysti vakuutettiin noudatettavan…

Kyseessä on siis samankaltainen, mutta pidemmälle viety muunnelma sosiaalisen median ”algoritmeista”: robotti kerää tietoa meistä, jotta se sen jälkeen osaa kohdistaa ”räätälöityä” markkinointia havaintojensa mukaisesti. Kaupalliset toimijat havainnoivat kasvojamme ja ulkomuotoamme ja analysoivat, mihin heikkouteemme kannattaa iskeä. Prosessissa hyödynnetään kaikkea mahdollista psykologian ja neurologian tieteellistä tietoa. Ja kun henkilön tarve saadaan hahmotettua, nimenomaan tuon selvitetyn tarpeen tyydytystä tarjotaan välittömästi – maksusta tietenkin.

Vanhana homekorvana, joka ei ymmärrä maailmanmenosta mitään, esitän siitä huolimatta huolestukseni, tuohtumukseni, myös raivoni tätä kehitystä kohtaan: niin moni meistä on valmis suostumaan totalitarismiin – vapaaehtoisesti.

No niin, nyt tämän foliohatun horinoiden lukemisen voikin lopettaa. Tai jos haluaa tietää, miten niin totalitarismiin, me kun elämme vapaassa maassa ja maailmassa ja teemme päätöksemme itse, niin kehotan jatkamaan.

George Orwell kirjoitti vuonna 1948 dystopian (=utopian vastakohta) nimeltä 1984. Se oli selvästi saanut innoituksensa Stalinin Neuvostoliitosta ja muista sosialismin nimissä toimivista valtioista. Romaanissa myyttinen Big Brother valvoo kansaa Totuusministeriöstä käsin ja kaikessa kommunikoinnissa vallitsee newspeak, uuskieli, joka tähtää vallan pysyvyyteen totuudesta piittaamatta (hilpeä sivuhuomio: juuri parastaikaa kuulen radiosta ministeri Jussi Niinistön newspeakia aiheena puolustusvoimissa paljastuneet laittomuudet, joita ei kuulemma ole voinut tapahtua, koska se olisi ollut laitonta).

Toisen, mielestäni tähän aikaan 1984:ää paremmin istuvan dystopian kirjoitti Aldous Huxley jo aiemmin, 1932. Sen nimi on Uljas uusi maailma. Siinä – toisin kuin Orwellin teoksessa – ”me teemme sen itse”, toisin sanoen antaudumme vapaaehtoisesti manipuloituina kulutusyhteiskunnalle, suuryrityksille ja liikepankeille. Sana Ford on muuttunut adjektiiviksi, synonyymiksi kaikelle positiiviselle, ja T-Fordin valmistumisvuosi 1908 on ajanlaskun alku, ts. romaani on kirjoitettu vuonna 24 jälkeen Fordin, mutta kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen vuoteen 632 jF. Hupaisana yksityiskohtana kirjassa on kansalle tarjottava mielialalääke nimeltään Soma (ei ihan Some), joka pitää ihmiset tyytyväisinä ja johon koko kansakunta on addiktoitu.

Omalla keittiösosiaalipsykologin ammattipätevyydelläni näen Huxleyn teoksen toteutuneen monilta osin ainakin useimmissa länsimaissa jo nyt, 109 jF. Mutta tämänaamuiset isovelivisiot viittaavat seuraavaan vaiheeseen: Orwelliin. Tiedossa näkyy olevan Huxleyn ja Orwellin visioiden hybridi: todellisuuspakoamme tullaan vielä nykyisestäkin kiihdyttämään. Todellisuuspaolla viittaan siihen fiktiiviseksi muodostuneeseen todellisuuteen, jossa meidät käytännöllisesti katsoen on pakotettu elämään. Jotkut ovat jo inflaation kärsineesti kutsuneet sitä totuuden jälkeiseksi ajaksi.

Se taas on sen verran laaja filosofis-poliittinen kysymys, että taidanpa kirjoittaa siitä erikseen.

Teksti on julkaistu myös täällä.