sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Tekeekö Skotlanti Krimit?

Skotlanti aikoo järjestää uuden kansanäänestyksen loikatakseen Britanniasta EU:n alaisuuteen. Mikäs siinä. Britannian nykyiset valtiaat suhtautuvat tosin nihkeästi hankkeeseen, ja ovat kenties aikeissa kieltää kansanäänestyksen, koska sellainen juuri äskettäin pidettiin. Skotlannissa taas vedotaan muuttuneeseen tilanteeseen, ja kansanäänestys uhataan pitää Britannian kiellosta huolimatta.

Vuonna 2014 Ukrainan Kiovassa tehtiin vallankaappaus, ja uudet valtiaat halusivat siirtyä Venäjän vaikutusvallan alaisuudesta EU:n vaikutuksen alaisuuteen. Mutta heidän politiikkansa ei miellyttänyt osaa ukrainalaisia, mm. kolkassa nimeltä Krimin niemimaa. Krimillä järjestettiin kansanäänestys, jota Ukraina ja länsivallat pitivät laittomana, mihin lakiin siinä ikinä viitataankaan. Noissa vaaleissa murskaenemmistö halusi siirtyä Venäjän alaisuuteen, ja myöhemmin länsimaistenkin tutkimusten mukaan vaalitulos heijasti melko täydellisesti krimiläisten kantoja. Suomessa valtamedia ei ole vaivautunut pukahtamaankaan tästä, vaikka muualla länsimaissa asiasta on informoitu.

Koska Skotlanti haluaa nähtävästi vaihtaa isäntäänsä (ei ilmeisesti kuitenkaan niin yksimielisesti kuin Krim), herää mielenkiintoinen kysymys siitä, miten EU, Suomen valtiaat ja valtamedia reagoivat tuohon loikkaushankkeeseen. Jos Britannia pyrkisi kieltämään skotlantilaisilta kansanäänestyksen, mutta se järjestettäisiin silti, pidettäisiinkö sitäkin ”laittomana”? Innolla odottelemme nyt, reagoiko valtamedia Skotlantiin samalla tavoin kuin Krimiin.

Jos valtamedia toimisi edes alkeellisen loogisesti, Skotlannin hanke tuomittaisiin jyrkästi aasta aameneen, samoin EU, jonka tulkittaisiin kaappaavan Skotlannin Britannialta.

Tuota kykyä loogisuuteen sopii epäillä. Oma ennustukseni on päinvastoin se, että Suomen valtamedian sopulilauma rynnäköi pidäkkeettä puolustamaan Skotlannin kansan itsemääräämisoikeutta – täysin päinvastoin kuin krimiläisten.

Taustalinkkejä:







Tämä kirjoitus on julkaistu myös täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti